Lahna

Minä olen lahna, en enää ihminen,
kylmä kuin kuollut kala.
En tunne mitään, en liikuta eväänikään enää.
Löyhkään ja lemuan vain tässä,
karkotan ihmiset ja vedän puoleeni kärpäsiä.
Vaikka veteen heittäisit, en virkoaisi.
Silti odotan, että kuollut lahnakin kerran lunastetaan
Jumalan lasten kirkkauteen ja vapauteen.
Ehkä silloin sydämeni alkaa taas lyödä?

Kesäkuun kolmas

Elämä on kaunista​ lauantaisin,
jolloin vapaus virtaa veressä,
aurinko lämmittää poskia,
ranta on kylmä, tuulinen ja autio,
mutta ympärillä ihmiset säteilevät valoa ja lämpöä.
Ulkoilma on kevyttä, on niin helppo hengittää
ja nauru nousee huulille kuin itsestään.

Lauantaisin, jolloin elämä on kaunista,
toivon ajan seisahtuvan,
jottei näitä hetkiä tarvitsisi koskaan arkistoida,
järjestää mappeihin mielen hyllyille,
vaan ne pysyisivät ikuisesti:
tuulinen ranta ja ihmiset,
ilo, vapaus ja ystävyys,
tämä kesäkuun kolmas.

Ilon kaipuu

Pysähdy, hengitä syvään.
Haistele puhdasta ilmaa.
Ojenna kädet taivaalle, nouse varpaille, kurota jaloilla korkealle.
Hetken ole siinä, suorana avoimen taivaan alla.
Sitten päästä kädet alas, rentouta lihakset ja heittäydy nurmelle.

Kuuntele lintujen konserttia, tuulen huminaa ja rauhaa.
Katsele pilvien vaellusta sinisellä taivaalla, hitaasti kohti taivaan äärtä.
Ilo kasvaa sisälläsi ja hymy syttyy hennosta tuulenvireestä kasvoillasi.
Nauru nousee huulillesi silkasta elämisen riemusta,
pyrkii ulos suustasi,
kuplii ja porisee.
Aito ja rehellinen ilo.

Miksi minä vielä istun sisällä tämän ruudun edessä?

Sokaistu

Tänä aamuna heräsin auringonpaisteeseen
valkeiden verhojen lävitse kirkas valo.
Olisin voinut hetken vielä.

Kunpa tämän päivän voisin olla tässä hetkessä,
ei huomisessa tai haaveissa, ei jossain muualla,
vaan juuri tässä, keittiön pöydän ääressä.
Ilman tietokonetta, laitteita ja verkkoja.

Ehkä silloin näköni palautuisi,
jalat juurtuisivat maahan, tähän hetkeen.
Näkisinkö silloin sen, mitä nyt en?

Suojassa

Miksi vaikeroit, sydämeni?
Miksi pelkäät ja pakenet?
Etkö tiedä,
tässä on turvallista olla,
Jumalan sylissä.
Vahvoilla käsillään hän heijaa
kuin pientä vauvaa rintaansa vasten.
Hänen sydämenlyöntinsä rauhoittavat.

Vai mikä muu on tämä turvallisuus,
joka ympäröi minut tässä sohvalla
tyhjässä kodissa keskellä pimeintä yötä?
Mikä muu on tämä rauha, joka on peittänyt
särkevän sydämeni, pelokkaan ja aran,
niin, että uskallan itkeä?
Mistä muualta se voi tulla,
kuin häneltä. Taivaalliselta Isältäni.